Tervehdys!
Olen Mikko Uusitalo, 43-vuotias AMK-agrologi, maatilayrittäjä Kankaanpäästä. Perheeseeni kuuluu neljä lasta ja vaimoni Piia. Lapseni ovat kouluikäisiä. Perhe-elämämme pyörii lasten, maatilan ja edunvalvonnan merkeissä. Elämämme on mukavaa ja hektistä. Milloin etsimme lapsille sopivan kokoisia luistimia ja kuten maatiloilla yleensä, koneet rikkoutuvat juuri sillä hetkellä, kun niitä kipeimmin tarvitaan. Jousto ja venyvyys on arkipäiväämme ja elämäntapamme on ahkera sekä vahvasti eteenpäin katsova.
Viisitoista vuotta sitten kotitilallani tehtiin sukupolvenvaihdos. Saimme hyvän tilan, jossa eläintenpitoa on aina kunnioitettu ja karjaa on hoidettu hyvin ja vastuullisesti. Siitä meidän oli hyvä jatkaa. Olemme yhdessä vaimoni kanssa kehittäneet lypsy- ja lihakarjatilaamme aktiivisesti. Vuosi vuodelta olemme kasvattaneet niin viljely- kuin metsäalaa, aloittaneet sonnien loppukasvatuksen ja siirtyneet robottilypsyyn. Eläinmäärä on moninkertaistunut. Aina on ollut halu kehittyä ja kehittää. Tilan jatkuvuus ja kehittäminen on ollut suvussamme tärkeää jo edellisillä sukupolvilla. Sitä se on myös meillä ja tästä sukupolvien ketjusta olenkin erityisen ylpeä.
Olemme etuoikeutettuja, sillä lapsemme ovat saaneet kasvaa maatilalla ja maaseutukaupungissa. Lapsemme ovat oppineet vastuunkantoa ja hyvän luontosuhteen, sen saman minkä itse sain kodinperintönä. Lapsemme osallistuvat tilan töihin jokainen osaltaan, he ovat saaneet kasvaa maatalossa, jossa vastuuta annetaan ja sitä myös kannetaan. Joskus yön pimeinä tunteina sitä miettii, että mikä on maatalouden tila muutaman vuosikymmenen päästä ja minkä perinnön sitä lapsilleen antaa. Kuitenkin aina aamun valjetessa sitä uskoo, että maaseudun sen elinkeinojen arvostus ja ymmärrys kasvaa, koska tässä epävarmassa maailmassa sen merkityksen ymmärtää helpommin. Tämän arvostuksen ja ymmärryksen tietoon saattamiseen tarvitaan enemmän edunvalvontaa ja tekijöitä. Olen tehnyt sitä kauan ja haluan tehdä sitä vielä vahvemmin, kansanedustajana toisin näitä näkökulmia päätöksentekoon.
Olin neljä vuotta sitten ehdolla eduskuntavaaleissa ja tulin tuolloin valituksi varakansanedustajaksi. Ajattelin tuolloin, että ensi kerta olisi hyvä harjoittelukierros ja seuraavalla kerralla olisi sitten se varsinainen kierros. Sain ensikertalaisena todella hyvän äänimäärän, varmaankaan moni ei uskonut, että tällainen taustavaikuttaja, hieman politiikassa näkymätön saisi 3448 ääntä. Äänimäärä veti nöyräksi ja varsinainen kansanedustajan paikka jäi vain 106:n äänen päähän. Tuo 106:n äänen ero toi Satakunnassa kolmannen paikan demareille ja taisi se ratkaista valtakunnallisesti myös sen, että demareille tuli pääministerin paikka. Kyyti on ollut kylmää monen maaseudulla asuvan mielestä ja kyllähän se sitä on myös omasta mielestäni.
Hetkittäin ajattelin, että en lähde nyt ehdolle, koin pettymystä niin keskustan hallitustyöhön kuin maaseudun, huoltovarmuuden puolustamiseen sekä turpeen alasajoon. Hallituskausi on ollut keskustalle kertakaikkisen vaikea. Helppoahan tätä kaikkea olisi sivusta arvostella, mutta onko se sitten vastuunkantoa. Ja vastuunkantaja olen. Kun nimeäni ei ollut ensimmäisten nimettyjen ehdokkaiden listalla sain valtavan määrän vetoamuksia satakuntalaisilta, maataloustuottajilta ja yrittäjiltä. Olivat sitä mieltä, että kaltaistani maatalon isäntää ja talonpoikaisjärkeä tarvitaan päätöksenteossa.
Pohdin ja punnitsin asiaa monelta kantilta. Tarkoin asiaa pohdittuani niin perheen, edunvalvonnan, maaseudun, yrittäjyyden kuin maaseudun kantilta, päädyin siihen, että olen valmis lähtemään ehdolle. Olen valmis tekemään sitä edunvalvontaa, joka koetaan tärkeäksi Suomen huoltovarmuudelle ja omavaraisuudelle.
Olisi mukava, jos tulisit morjestamaan vaalikierroksella ja vaihtamaan ajatuksia kanssani. Ja jos et pääse paikalle, voit aina soitella minulle!
Terveisin,
Mikko